Luteiden torjunta – ludeongelmien erityisosaaja

Tehokasta ja turvallista luteiden torjuntaa kotitalouksille ja yrityksille. Olemme erikoistuneet ludeongelmien tunnistamiseen, torjuntaan ja seurantaan – ja kehitämme jatkuvasti uusia ratkaisuja luteiden tehokkaaseen hävittämiseen.

Mitä on luteiden torjunta?

Luteet ovat pieniä verta imeviä hyönteisiä, jotka piileskelevät esimerkiksi sängyn rakenteissa, huonekaluissa, listoissa ja muissa suojaisissa paikoissa. Ne tulevat esiin pääasiassa öisin ravinnon eli ihmisen veren vuoksi.

Ludeongelman hävittäminen voi olla haastavaa, sillä luteita ja niiden munia voi olla vaikea havaita ja ne voivat levitä myös asunnosta toiseen. Siksi torjunnassa tarvitaan suunnitelmallisuutta, oikeita menetelmiä ja tilanteen seurantaa. Tukes suosittelee luteiden hävittämiseen ammattilaisen apua.

Me keskitymme luteisiin erityisellä tarkkuudella. Tiimissämme työskentelee ludeongelmiin erityisesti perehtyneitä ammattilaisia. Seuraamme alan kehitystä ja kehitämme jatkuvasti myös omia toimintatapojamme.

 

Luteiden torjunta vaatii erityisosaamista

Ludeongelmat eivät ole kaikki samanlaisia. Siksi myöskään niiden torjuntaa ei pidä tehdä aina samalla tavalla. Me kartoitamme kohteen ja arvioimme tilanteen ennen torjunnan suunnittelua. Hyödynnämme esimerkiksi lämpöön perustuvia menetelmiä, höyryä ja monitorointia tilanteen mukaan.

Lämpötorjunta 170°C höyryllä – Käytämme vesihöyryä, joka tappaa sekä aikuiset luteet että munat tehokkaasti ja turvallisesti.
Monitorointi – Seuraamme tarkasti luteiden torjuntaa, jotta olemme koko ajan tietoisia tilanteesta.

Kohdekohtainen suunnitelma – Kartoitamme aina tilanteen ja valitsemme kohteeseen sopivan toimintatavan. Tavoitteena ei ole vain havaittujen luteiden poistaminen, vaan ongelman hallinta kokonaisuutena.

Desinfiointia tarjotaan aina kaikkien sisätilan hyönteisten torjunnan lisäpalveluna.

UUTTA: Tulemme nukkumaan puolestasi ludeasuntoon

Luteet hakeutuvat ihmisen luokse. Siksi joskus paras tapa saada ne esiin on yksinkertaisesti antaa niille ihminen, jonka luokse ne voivat tulla.

Kaikki eivät kuitenkaan halua tai pysty nukkumaan asunnossa, jossa on luteita. Siksi olemme kehittäneet palvelun, jossa tulemme nukkumaan puolestasi ludeasuntoon.

Yövymme kohteessa ja toimimme luteille syöttinä. Luteet hakeutuvat yön aikana ihmisen luokse veriaterialle, jolloin niitä voidaan ohjata ansoihin ja seurata niiden liikkumista.

 

Perusturva

alk. 169€/ALV 0%
  • Torjunta yhdellä tehoaineella
  • Soveltuu pienempiin ongelmiin
  • Kaikkiin hyönteisiin tarvitaan aina vähintään kaksi torjuntakertaa

Täysturva

alk. 359€/ALV 0%
  • Sisältää erikoissiivouksen + useiden tehoaineiden käytön tarpeen mukaan
  • Räätälöity käsittely nopeaan ja varmaan lopputulokseen
  • Paras valinta laajoihin ongelmiin tai jo pitkään ollesiin ongelmiin

Tuholaisten torjuntapaketit

Ludeosaaminen

Kohdekohtainen torjunta ja seuranta

Kokonaisvaltainen palvelu

Olemme erikoistuneet ludeongelmien torjuntaan ja kehitämme jatkuvasti uusia ratkaisuja niiden hallintaan.

Arvioimme tilanteen ja suunnittelemme torjunnan kohteen mukaan. Seuraamme tilannetta myös torjunnan jälkeen, jotta ongelma saadaan hallintaan mahdollisimman tehokkaasti.

Saat meiltä tarvittaessa torjunnan lisäksi myös desinfioinnin, siivouksen ja tyhjennyksen. Kehitämme palveluitamme jatkuvasti – voimme esimerkiksi tulla nukkumaan puolestasi ludeasuntoon.

Miksi valita meidät luteiden torjuntaan?

Muut hyönteisten torjunnan lisäpalvelut

Jätemaksut veloitetaan asiakkaalta toteutuneen mukaan.

Desinfiointi

Tarjoamme lattioiden desinfiointipalvelun sisätilojen torjunnan viimeistelemiseksi torjunnan jälkeen lisäpalveluna - pyydä tarjous alk. 79.00 EUR

Kodin siivous & tyhjennys

Autamme asunnon puhdistuksessa ja tyhjentämisessä torjunnan jälkeen – erityisesti luteiden kohdalla tämä on tärkeää.

Lämpökäsittely

Tuholaiset kuolevat yli 55°C lämpötilassa.

Kylmäkäsittely

Jäädytysmenetelmä tappaa luteet ja niiden munat.

Torjunta-aineet

Ammattikäyttöön tarkoitetut aineet takaavat pitkäaikaisen suojan.

Imurointi ja mekaaninen torjunta

Poistaa luteet turvallisesti ilman kemikaaleja.

Miten luteiden torjunta toimii?

Miksi valita meidät luteiden torjuntaan?

Nopea ja luotettava palvelu

Reagoimme nopeasti ja toimimme tehokkaasti.

Käytämme ympäristöystävällisiä ja terveydelle turvallisia keinoja.

Olemme erikoistuneet luteiden torjuntaan.

Usein kysytyt kysymykset luteiden torjunnasta

Emme ole vain tuholaistorjujia – olemme turvallisuuden ammattilaisia.

Paljon luteiden torjunta maksaa?

Luteiden torjunnan hinta riippuu tilan koosta ja tartunnan vakavuudesta. Tarjoamme kilpailukykyiset hinnat sekä selkeän hinta-arvion ennen työn aloittamista. Pyydä ilmainen arviointi jo tänään!

Luteiden puremat ovat pieniä, punaisia ja kutiavia. Lisäksi luteista voi jäädä mustia ulostejälkiä lakanoihin tai patjan saumoihin.

Kotikonstit, kuten siivous ja tuuletus, eivät yleensä riitä. Ammattimainen torjunta varmistaa, että luteet poistuvat kokonaan.

Luteiden torjunta suunnitellaan aina kohteen ja tilanteen mukaan. Hyödynnämme esimerkiksi höyryä, lämpöön perustuvia menetelmiä ja monitorointia. Arvioimme tilanteen ensin ja valitsemme kohteeseen sopivat menetelmät. Torjunnan onnistumista myös seurataan, sillä pelkkä yksittäinen käsittely ei aina riitä.

Kaikkien ei tarvitse nukkua ludeasunnossa itse. Olemme kehittäneet palvelun, jossa tulemme nukkumaan puolestasi kohteeseen ja toimimme luteille syöttinä. Luteet hakeutuvat ihmisen luokse veren perässä, ja näin niitä voidaan houkutella esiin ja seurata ansojen avulla. Kysy palvelusta lisää asiantuntijaltamme. 

Yksi käsittely voi kestää muutamasta tunnista koko päivään. Tarvittaessa torjunta uusitaan muutaman viikon kuluttua.

Asiakkaamme
luottavat meihin.

Tuholaistorjuntapalvelut

Tarjoamme kattavat ja tehokkaat ratkaisut kaikkiin tuholaisongelmiin. Olipa kyseessä koti, yritys tai taloyhtiö, meiltä saat ammattitaitoisen palvelun ja pysyvät tulokset.